Päätimme melko myöhäisessä vaiheessa häiden suunnittelua että ehkäpä se olisikin mukavaa saada häät videokuvattua. Totesimme useita kommentteja kuvauksesta luettuamme että tosiaan, emmehän me mitenkään pysty siltä kaikelta jännitykseltä muistamaan kaikkea mitä hääpäivänä tapahtuu. Tietenkään sitä kaikkea mahdollista ei saa myöskään kuvattua, mutta ainakin ne tärkeimmät hetket saa <3
Valitsimme kuvaajaksi VideoTimon, sillä olimme lukeneet hänestä paljon positiivisia juttuja ja nähneet ihania esimerkkivideoita.
Timon kanssa oli todella helppo pitää yhteyttä ja mukava asioida. Kaikki hoitui todella sujuvasti, ja esimerkiksi kirkossa ei häirinnyt yhtään että ympärillä oli sekä valokuvaaja ja videokuvaaja (ja meidän yllätykseksi vielä se HS.fi:n kuvaaja).
Juhlissa ei kuvailut häirinnyt myöskään ketään, kaikki viihtyi hyvin ja varmasti etenkin siksi että Timo on rento tyyppi jonka kanssa on helppo jutella ja hengata eikä tarvitse turhia jäykistellä, kiitos Timo!
Ensimmäisen version videosta saimme häämatkalla, ja sitä latailimme monta tuntia jotta pääsimme sitä katsomaan. Voi että sitä fiilistä <3 Aikalailla tunteet vyöryi pintaan kun näki itsensä kävelemässä alttarille ja kuuli papin puheen, musiikkiesitykset ja puheet häissä sekä kaiken sen hauskan ja ihanan! Ihan mahtavuutta. Pitkä versio on katsottu jo moneen kertaan ja tullaan sitä varmasti näyttämään kaikille halukkaille läheisille (ja varmaan niillekkin jotka ei haluaisi...) ja tässä nyt kaikille teille lyhytversio meidän häistämme <3
Joku tarkkasilmäinen saattoi bongata viime lauantain hesarista jutun hääparista. Kyseessä siis me. Helsingin Sanomien toimittaja kävi meillä tekemässä meistä pienen haastattelut lehden Tahdon Asialla - palstalle. Lähdimme tähän innoissamme mukaan sillä on aika kiva että hääpäivämme lehdessä on nyt juttu meistä <3
Lisäksi toimittaja tuli kuvaajan kanssa vihkitilaisuuteemme kirkkoon, ja vihkimisen jälkeen kuvasivat vähän meidän tunnelmia.
Juttu luettavissa ja video katsottavissa täällä: HS.fi
Nyt on hääpäivä ohi. Tavallaan vähän tyhjä olo, mutta tavallaan ei. Häät meni upeasti ilman minkäänlaisia kömmähdyksiä tai kommelluksia, oli suoraan sanottuna oikeasti ihan mielettömän ihanat juhlat! Papin puhe myös oli ihan uskomaton <3
Kirkossa meillä oli musiikkiesitys johon rakastuimme työkaverini häissä, ja johon nyt kaikki ystävämme rakastuivat. Lisäksi siellä oli kaasoilta meille häälahjaksi yllärimusiikkiesitys! Oli ihan mahtava - tästä lisää myöhemmin :)
Juhlissa ruoka oli hyvää ja tunnelma mitä mahtavin. Ihanaa kun ollaan saatu paljon kehuja päivästä, itsellä vielä tosin tuntuu menevän hetki ennen kun sisäistää kaiken, meni niin nopeasti ohi! Onneksi meillä oli Video-Timo kuvaamassa, joten pääsemme vielä palaamaan päivän tunnelmiin monta kertaa.
Palailen myöhemmin häihin ja ohjelmaan ja kaikkeen tarkemmin, nyt vaan vähän tallainen pikaisempi postaus, sillä olemme lähdössä tänään häämatkalle. Ihanaa päästä palautumaan sinne, jotenkin tuntuu että on vähän ollut hässäkkää tässä viimeaikoina..
Olen ollut hyvin laiska tämän blogin suhteen, mutta se ei tarkoita etteikö häistä kertominen/järjestäminen/keskustelu olisi minulle mieluisaa. Päinvastoin, tämä on ollut elämäni parasta aikaa, varsinkin kun sen saa tehdä maailman ihanimman ihmisen kanssa!
Huomenna saan aloittaa uuden elämän maailman kauneimman, rehellisimmän sekä parhaan mahdollisen naisen kanssa. Toisaalta toivon että arkemme ei muutu mihinkään. Se on parasta mitä tässä suhteessa on, voi rehellisesti olla oma itsensä kaikkine huonoineen ja hyvineen puolineen. Huomiset häät ovat vain ylistys tälle kaikelle ja epäilemättä vuosisadan parhaat bileet, mutta loppujen lopuksi vain kaksi ihmistä rakastaa toisiaan niin paljon että haluavat viettää loppuelämän toistensa kanssa - oli olosuhteet mitkä tahansa.
Haluan jo innolla nähdä vaivaa tämän suhteen eteen ja saada vaimoni hymyilemään päivästä toiseen. Haluan matkustella, hemmotella, rakentaa perheen, SIIVOTA ja ennen kaikkea vanheta yhdessä. Koska loppujen lopuksi kaikki muu rakentuu tämän ympärille. Tärkeintä on olla onnellinen ja sen oikean ihmisen kanssa. Ja vaikka häähekumassa ja hurmoksessa ollaankin, voin aidosti sanoa että tämän naisen kanssa minua ei pelota mikään.
Sitten hieman aiheestakin. Huomenna teemavärinä Sulhasella on päällä jonkin verran mustaa (mukaanlukien siipikengät, jotka olette aikaisemmin jo nähneetkin), sekä rakkaan jo antama huomenlahja, joka istuu täydellisesti yhteen sormukseni ja kalvosinnappien kanssa.
Tuntemukset on yllättävän levolliset. Olemme pitäneet itsemme kiireisinä esim. terassin (miehen näkökulmasta grillin) laittamisen kanssa. Uskoisin, että todellisuus iskee minuun vasta ensi yönä. Puku on kertaalleen testattu, sekä opeteltu jopa siihen liittyviä etikettejä, joista ei ollut hajuakaan (mm. kukaan juhlapaikalla ei saa riisua takkia, ennen kuin sulhasen sen on tehnyt!?).
Tänään aika menee hääpaikalle tavaroiden, juomien ym. roudauksessa joten aika kuluu onneksi nopeasti. Osaltani palaan asiaan häiden jälkeen, jolloin varmasti riittää kerrottavaa/kuvia/yms. Nyt takaisin hommiin!
P.S. Kannattaa silmäillä Helsingin Sanomia huomenna. ;)
Ihan vaan sillain tiedoksi että mennään naimisiin viikon päästä lauantaina!
Iik oikeesti. Oon ollut kyllä yllättävän chilli tässä viimeajat, juurikaan ei oo jännittänyt kun kaikki järjestelyt on niin hyvin hallinnassa. Saatiin myös maanantaina tieto että päästäänkin juhlapaikalle jo edellisenä päivänä (siinä piti olla varaus mutta nyt peruuntunut- jes!) joten pääsen nyt itsekkin koristelemaan ja laittamaan juhlasalia. Ihanaa! Ainoa mitä on vielä tehtävänä on hääpäivän sellanen ohjelmarunko jossa jaetaan tarkemmin vielä kaasoille ja bestmanille vastuualueet yms, mutta olen ajatellut että sitä ei montaa päivää aikaisemmin kannata tehdä kun kuitenkin tulee jotain muutoksia. Ja päässä tuo suunnitelma on jo lähes valmiina :)
Nyt kun tätä kirjottaa niin hiipii sellanen kutkuttava tunne mahaan.. ehkä mua jännittääkin. Töissä on ollut niin hirveä kiire etten ole siellä juurikaan kerinnyt jännittämään, mutta eiköhän tuo ensi viikolla viimeistään iske.
Tältä neidiltä on lähtenyt vähän lapasesta tuo ebay ostelu tässä häiden alla. En tajunnut aikaisemmin miten halvalla sieltä oikeasti saa vaikka mitä hääjuttua tilailtua, ja nyt viimeisen parin kuukauden ajan olenkin saanut vähintään kerran viikossa paketin jostakin päin maailmaa.
Tilannut olen mm. pitkän hunnun, korvikset, tekoturksiboleron, about 8kpl erilaisia (ja vahingossa pari samanlaista) hiuskoruja, mekon (jatkomekoksi mutta ei ollut hyvä), tarroja, kukkatimantteja, hiustimantteja, korun kimpun varteen, sukkanauhan jne..Vielä yksi pikku paketti on matkalla, saa nähdä kerkiääkö ne ennen häitä...
Olen setvinyt näitä meikkaus ja kampausasioita vaikka kuinka pitkään, ja vihdoin viimein sain muutama viikko sitten kampaajan ja meikkaajan valittua. Kaasotkin halusivat kampaukset, joten aloimmekin hommiin, ja pyytelimme tarjouksia Helsingin keskustan paikoista josta saisimme hotellille paikanpäälle kaksi henkilöä toteuttamaan neljä kampausta ja yhden meikin. Onneksi mukavan oloinen paikka löytyi melko helpolla, ja varasin meille So Stylish:in Anun ja hänen kollegan meikkaamaan minut ja tekemään meille kampaukset.
Kampaukseksi haluaisin jotakin ylläolevien kuvien tyyppistä. Hiuksia riittää, sillä oma luonnonkihara pehko on lähestulkoon alaselkään saakka pitkä. Latvoja täytyy tosin käydä leikkauttamassa ja vähän väriä korjaamassa vielä ennen häitä. Meikkityyppejä laitoinkin jo aikaisemmassa postauksessani täällä.
So Stylishissa tehdään myös kynsiä, ja kävinkin kynsihuollossa muutama viikko sitten. Suunniteltiin valmiiksi hääkynsiäkin, ja varasin hääviikolle seuraavan huollon.
Viime viikonloppuna kävin sitten testikampauksessa ja meikissä. Bookkasin sopivasti nuo samalle lauantaille kun oli suunnitelmissa lähteä juhlimaan yhden kaason 30v syntymäpäivää. Ostin myös kaasolle meikin ja kampauksen syntymäpäivälahjaksi, ja olikin ihana päivä hengailla So Stylishin liikkeessä laittautumassa!
Meikistä tuli ihan mielettömän hyvä! Olin aivan fiiliksissä, sillä sävyt oli juuri oikeat ja tunsin itseni kauniiksi <3 Hiuksista tuli myös kauniit, tosin vähän tehdään vielä hääpäivänä muutoksia kampaukseen.
Kyllä oli ihana fiilis lähteä juhlimaan! Mentiin ensin skumppalasillisille, ja sen jälkeen herkuttelemaan Gaijiniin ja siitä vielä baariin. Huoh, seuraavana päivänä oli melko väsynyt olo. Ja aika kutkuttava ajatus sekin, että seuraavan kerran kun juhlitaan, niin juhlitaan meidän häissä! Iik!
Muutama päivä sitten oli kirkkoharjoitukset! Meidän piti mennä treenaamaan ajoissa Pääsiäisen takia, koska kirkot on pääsiäsiaikaan niin varattuja. Kirkossa nähtiin morsiushuone ja käytiin läpi kävelyt ja järjestykset ja kysymykset. Oli kyllä aika liikuttavaa, ja heti jos meinasi ajatella tilannetta tarkemmin, meinasi nousta kyyneleet silmiin, ja sen vuoksi molemmat otettiinkin aika humoristisella asenteella koko harjoitukset.
Hyvin tuli kuitenkin kaikki selväksi, ja harjoittelun jälkeen mentiin papin kanssa juttelemaan. Papille kerrottiin meidän tapaamisesta ja rakkaudesta, ja ihanasti etenkin mies puhui papille <3 Nyt ei meinaa malttaa odottaa että kuulee papin puheen. Noh.. ei pitkä aika enää :)
Näin on, polttarit oli pari viikkoa sitten. Olin vähän aavistellut että polttarit saattaisivat tuona kyseisenä viikonloppuna olla, mutta yksi kaasoista sai kyllä pimitettyä niin hyvin että en ollut eää edellisenä perjantai-iltana yhtään varma ajankohdasta.
Lauantaina aamulla heräiltiin Henkan kanssa rauhassa, ja laiteltiin aamiaista, kunnes yhtäkkiä Henkka sanoi että menehän nyt Facebookkiin. Olin ihan että häh, ja sitten tajusin että okei, nyt tässä on jotain... yleensä roikun facessa jatkuvasti, ja on melko harvinaista että tuo vielä erikseen minut sinne pyytäisi :D
Noh, kirjauduttuani faceen, seinälläni oli video:
Voin kertoa että tällä tytöllä nousi kyyneleet silmiin, ja alkoi aika kova jännitys iskeä päälle! Ihania kuvia oli kaikki rakkaat löytäneet <3
Noh, sain Henkalta videolla näkyneen listan myös paperilla, ja aloinkin täysillä pakkaamaan ja sekoilemaan. Kun 20min oli mennyt, oli kello 9:00 aamulla, ja pihaan kaarsi hiano uusi Audi, jolla yksi kaveri tuli miehensä kanssa minua hakemaan. Lähdettiin ajelemaan ja pian sainkin silmälaput silmille ja minut talutettiin johonkin. Perillä kuulin vaan hihittelyä ja minulta riisuttiin talvivaatteet päältä, ja se jälkeen puettiin jotain päälle... kun sain avata silmät, oli kaikki ystäväni ympärillä, ja myös minun äiti <3 Kaasot oli järkänneet aamiaisbrunssin minun äidin kotiin :) Namnam kun saatiin mahat täyteen!
Äidin luota lähdettiin kävelemään kohti Tikkurilaa, ja siellä mentiin ex-paikalliseen Torelloon yksille. Torellosta kävelimme Tikkurilan asemalle, ja koska olen entinen matkaopas, tuli toki minun myös opastaa joukkiota. Tanssimme myös Bamese-tanssin, sillä monikin polttariporukasta on myös ollut Bamse-kerhon vetäjä, minä mukaanlukien.
Tikkurilasta matkasimme kohti Helsingin keskustaa, ja sielä suuntasimme kohti Megazonea. Porukka jaettiin kolmeen ryhmään, ja mentiin pelaamaan. Oli ihan huippuhauskaa, minä tietysti voitin!
Megazonen jälkeen lähdettiin taas jatkamaan matkaa, ja osa porukasta lähti muualle. Minullahan ei koko päivänä ollut mitään tietoa ohjelmasta... Seuraavaksi pääsinkin rentouttavaan Thai-hierontaan. Oli ihana rauhottua villin pelin jälkeen. Kun tulin rentoutuneena thaihieronnasta, hypättiin taksin kyytiin, ja kurvattiin Ruoholahteen baariin. Baarissa sain jättää henkalle videoviestin (jota en todellakaan postaa julkiseksi) ja sain kuulla yhdeltä ystävältä pienen puheen <3 Kun oltiin taas suoritettu sopivasti nestetankkausta, sain tehtäväksi vetää aerobic-tunti - eli siis biisi, baarin edessä. Osallistujina oli tietenkin polttariseurue, ja kyllähän tuo ihan hyvin sujui :D
Ja sitten lähdettiin taas jatkamaan matkaa...
Baarista lähdettiin kohti Lauttasaarta, ja päädyttiin saunatilalle, jossa loput porukasta oli vastassa. Tila oli tosi kiva, juuri sopiva meidän porukalle. Tytöt oli vielä hankkinut paikalle mun lempisushia Kin Sushista <3 Saunatilalla saunottiin, syötiin, juotiin ja minut kammattiin ja meikattiin. Lisäksi vähän käytiin läpi vanhoja heiloja ja stooreja, ja juteltiin ja nautittiin. Ihan mieletöntä <3 Tuntui uskomattomalta että kaikki nämä naiset oli kokoontunut minun takia paikalle, ja oli viettämässä yhdessä aikaa :)
Kun ilta meni eteenpäin, tuli meille pihaan KARAOKEBUSSI! Ihan mieletöntä! Oli niin huippua hypätä bussin kyytiin ja lauleskella siellä mahtavissa fiiliksissä. Ajelun jälkeen bussi kaarsi Helsingin keskustaan, ja siellä mentiin yökerho Maxineen. Maxinessa meille oli järjestetty oma pöytä jossa oli skumppaa ja vaahtokarkkeja <3 Bailattiin pitkälle yöhön ja yöksi lähdettiin kaasojen kanssa yhdelle kaasolle yöksi. Aamulla mentiin vielä brunssille, jonne soittelinkin Henkan hakemaan melko pian.
Aivan upea päivä ja mieletön fiilis. Kaikki ihanat ihmiset ympärillä, ja kaikki toisilleen vieraat ihmiset tuli ihanasti toimeen <3 Kyllä saa olla onnellinen tällaisista ystävistä!
En oikein osannut päättää kumpi olisi kivemmat, kuplat vai huiskut. Näinpä meillä on molempia.
Ostin häämessuilta tarjouksesta meille ihan perus saippuakuplia kaksi laatikkoa, ja lisäksi ajattelin askarrella (aivan!) huiskutusviirejä. Ihana kaasoni tarjoutui tosin tähän askarteluhommaan kun siitä kuuli, mutta sitten eräs ilta otin hommakseni ne kuitenkin tehdä, ja valjastin Henkankin tähän hommaan. Koska tarve ei ollut saada niitä kuin 40 kappaletta, ja hyvin yksinkertaisesti toteutettuna, ei siihen mennyt kuin tunnin verran aikaa.
Sinun Ikuisesti blogista löysin valmiin pohjan viireille klick, joka auttoi suuresti. Ilman tuota valmista pohjaa en olisi hommaan ryhtynyt, kiitos tästä!
Homma oli niinkin simppeli, kuin että leikkasin paperista irti nuo viiritekstit, liimasin ne erikeepperillä grillitikun päähän, ja ihan rehellisellä umpisolmulla solmin nauhat tikkuun. Tulos ei ole ihan just niin viimeisen päälle, mutta ompahan huiskuttimet!
Kutsut. Tuo yksi eniten päänvaivaa aiheuttanut aihe. Mietimme pitkään minkälaiset kutsut haluaisimme. Ajatuksena oli jotain yksinkertaista, ei liikaa krumeluureja ja eikä liiän jäykkää ja tylsää. Varmaa oli ettemme halunneet kutsuun meidän kuvaa (koska save the date korteissa oli niitä useita) eikä haluttu askarrella. Tunteja internetin syövereitä selailtuani tajusin etten löydä meille tarpeeksi edullisia valmiskutsuja. Kysyin Henkalta että osaisiko hän tietokoneella kikkailla sen verran, että koittaisimme itse suunnitella kutsumme. Sehän onnistui! Kutsuista tuli todella yksinkertaiset, mutta hyvin meidän näköiset!
Juhlaohjesäännön toisella puolella on bestmanin ja kaasojen yhteystiedot, lahjatoiveet sekä ilmoittautumisesta infoa. En jaksanut muokkailla kaikkia numeroita pois näkyvistä, joten siitä puolesta ei ole nyt kuvaa.
Lahja-asiaa mietimme aikalailla. Olimme jo päättäneet että pyydämme lahjaksi vain rahaa, mutta työkaverini kertoi heidän tehneen lahjalistan stockalle, ja hänen sitä näytettyään päätettiin että mekin tehdään. Oli nimittäin todellä kätevä ohjelma, ja stockalta nyt löytää kaikkea! :)
Kutsussamme mainitaankin että meille lahjat eivät ole mikään velvoite juhliin osallistumiselle, tietenkään, mutta jos meitä haluaa muistaa niin toki otamme mielellämme häämatkakassaamme avustuksia tai sitten voi käydä katsomassa lahjalistaamme.
Lahjalistan kävimme kokoamassa viime viikolla, ja oli kyllä ihan hauskaa puuhaa! Hääosastolta varasin meille ajan, ja sitten saimme sieltä sellaiset jenkkityyliset viivakoodinlukijat joiden kanssa lähdimme sukkuloimaan ympäriinsä. Me kun olemme yhdistäneet kaksi talousta ja juuri uuteen kotiin ostaneet kaiken tarpeellisen (ja tarpeettoman), niin meillä ei varsinaisesti kauheasti ole mitään mitä ihan kirjaimellisesti tarvitsisimme, mutta kyllähän sinne listalle silti sai juttuja kertymään. Tosin yllättävän vähän. Tosi kivaa oli että listalle sai laittaa myös lahjakortteja Royal Ravintoloihin, joita meidän kaltaiset herkkusuut kyllä osaavat arvostaa! :)
Henkka on meidän perheessä se musikaalisempi osapuoli, ja annoinkin hänen vastuulleen hääbändin löytämisen. Tosin se itse etsiminen oli sen verran hidasta, että minun oli pakko hieman avittaa ja bongasinkin aika hyvän bändin, mutta Henkka sai sitten hoitaa heidän kanssaan yhteydenpidon ja soittolistan viilaamisen.
Hääbändiksi meillä tuleekin Manhattan Trousers niminen yhtye, ja toistaiseksi ainakin kaikki yhteydenpito ja muu on sujunut paremmin kuin hyvin! :)
Kirkkomusiikkia olemme miettneet myös. Itse en erityisemmin tykkää virsistä häissä, ja kovasti mietittiinkin että onkohan virsi vihkimisen yhteydessä pakollinen. Otin kanttoriimme ja pappiin yhteyttä, ja sain ilokseni kuulla että virsi ei ole pakollinen, vaan voimme hyvin sen korvata esimerkiksi musiikkiesityksellä. Ystäväni häissä muutama viikko sitten oli todella kaunis musiikkiesitys kirkossa. Hänen kaksi siskoa soitti viulua ja toisen siskon mies pienoa. Soittivat älyttömän kauniin kappaleen joka teki todellisen vaikutuksen niin minuun kuin Henkkaankin. Ystävältä kysyinkin jälkeenpäin että saisikohan tuota yhtyettä muihinkin tilaisuuksiin esiintymään, ja saahan heidät! :)
Häämarsseiksi olemme ajatelleet alkuun Prinsessa Ruususta ja iloista trumpettisävelmää loppuun.
Vielä alku- ja loppuillan spotify listat kuntoon ja kaikki häämusiikin suhteen on done!
Ja blogi ei meinaa pysyä mukana.
Pakko myöntää että löydettyäni facebookin "Häät 2014" ryhmän, ja sen vilkastuttua viime vuoden lopulla, on blogi jäänyt hyvin vähäiselle huomiolle. Kaikki hehkutus ja askarruttavat asiat tuleekin pääasiassa jaettua pääosin nykyään sinne, mutta nyt koirtan taas pitää blogia mukana menossa.
Reilu viikko sitten heräsin siihen ajatukseen että totta tosiaan, meidän häihin on aikaa enää alle 3kk! Vedin sellaiset pienimuotoiset stressihermoilut miehelle aiheesta, ja päätin että nyt pistetään tohinaksi!
Tämän innostumisen myötä tein listan, ja katsoin mitä kaikkea täytyykään puuhailla. Reilussa viikossa on sovittu paaljon juttuja, ja päätimme myös lähteä Tallinnaan hakemaan hääjuomat. Tästä kirjoitain vielä myöhemmin lisää.
Yksi asia mistä olin tosi innoissani on kukat. Kukat ovat olleet minulle sellainen "tärkeä mutta en oikein tiedä mitä haluan" - juttu. Koristeiksi meille ei tule kukkia, sillä kukkamakuni on näköjään älyttömän kallis. Päätin että otetaan mielummin juuri sellaiset kimput kuin halutaan, ja nipistetään määrässä.
Lähetin tarjouspyyntöjä Helsingin kukkakauppoihin (Kiitos "Sinun ikuisesti" -blogin listaukselle aiheesta!) ja kun sain vastauksia, kävin ne läpi ja valitsin niistä mieluisimman.
Tilasin hääkimpun, heittokimpun, kolme kaasonkimppua ja kaksi viehettä. Tosin tajusin että tilaukseen täytyy lisätä vielä yksi viehe minun serkulle joka saattaa minut alttarille.
Lisäksi tilasin ebaystä sellaisia kukkiin laitettavia timantti ja helmipinnejä, jotka käyn toimittamassa kukkakauppaan kunhan ne saapuu. Lisäksi pitäisi vielä etsiä tuohon varteen jokin kaunis koriste.
Mietin aluksi jotakin pirteää ja värikästä kimppua, mutta kuvia selailtuani tajusin että valkoiset kimput vaan miellyttää silmää eniten. Kaasojen kimput ja vieheet tehdään samalla tyylillä kuin morsiuskimppu.
Me molemmat tykätään paljon kuohuviinistä ja etenkin shampanjasta. Kuitenkin shampanja on sen verran tyyristä ettei sitä kauhean usein tule itselle ostettua ihan huvikseen. Häihin oltiin ajateltu ostaa kuitenkin meille vähän jotain parempaa shampanjaa, ja bongasinkin yllätyksekseni Alkosta ihanan Lansonin paketin, jossa oli valkoinen cooleri mukana! Ihan loistavaa! Cooleri ja pullo sopii väriteemaan, ja saamme vielä jotain kivaa pikkusuolaista tuohon coolerin päällä oleviin kolosiin.
On se hassua, kun aloitin tätä blogia, oli meidän häihin aikaa yli 400 päivää. Mutta tässäshän tämä aika on vierähtänyt, ja nyt ollaan siinä aiheessa että 100 päivää on tullut täyteen. Ja eihän tässä aikaa ole enää kuin reilu kolme kuukautta! Hui!
Hääsuunnittelu jäi tuossa loppusyksystä hyvin paljon vähemmälle asunnon oston ja muuton sekä joulukiireiden myötä, mutta ollaan tässä silti pikkuhiljaa saatu joitakin asioita käytyä läpi. Marraskuun lopussa laiteltiin pitopalveluihin kyselyä, ja päädyttiin pitopalvelu Hupliin. Eilen kävimme palaveeraamassa Huplin tiloissa, ja nyt on saatu se varsinainen aikataulurunkokin päivälle. Onhan sitä toki itsekkin mietitty, mutta ei ole osannut arvioida kaikkia ruokailuaikoja ja nyt ne on selviä. Tästä on helppo jatkaa!
Kävin myös kaason kanssa häämessuilla, jossa kävin moikkaamassa Niinattaren Niinaa joka myi minulle maailman kauneimman hääpukuni (joka oli muuten hääpukunäytöksessäkin!) .Muuten messuilla ei juurikaan mitään erikoista ollut, kävin jo viimevuonna ja silloin kaikki oli niiin uutta ja jännää, joten nyt kaikki oli vähän nähty. Mutta toki häitä on silti kiva fiilistellä, kaason kanssa viihdyttiin taas etenkin skumppabaarissa :D
Tässä vähän tilannepäivitystä piitkän tauon jälkeen!