maanantai 28. lokakuuta 2013

Upea löytö!

Bongasin kesällä facebookissa vanhan työkaverini hääkuvista ihanan laukun. Kyselin ja sain tietää että laukku oli hankittu Stockmannilta, mutta en sitten enää niitä nähnyt siellä myynnissä, ja vähän unohdinkin asian. Tänään poikkesin kuitenkin keskustan stockalle käymään, ja siinä bongasin tuon laukun ja vielä -40% alennuksella! Aivan mahtavaa!



Se on niin kaunis ja täydellinen <3






Vaikka hääpuku olikin kohtalaisen hinnakas, niin mulla on kyllä käynyt onni näiden asusteiden kanssa. Kengät, häälaukku, sukkanauha, korvikset ja rannekoru on yhteensä maksaneet alle 100eur! Positiivista, kun muuten näihin bileisiin tuntuu uppoavan ihan järjettömästi valuuttaa...



Pöytäprobleemia

Olen toki ajoissa tän kanssa, mutta tänään keksin printata juhlapaikan nettisivuilta pohjapiirrustuksia pöytäjärjestyksen suunnittelua varten. Vähän leikkasin ja liimasin että sain pöytämäärän oikeaksi, ja kopioin pohjia reilun satsin. Aloitin urakan, ja tajusin että ei muuten tule olemaan helppo homma!

Tietenkään tätä ei voi tehdä täysin valmiiksi ennen kuin kutsut on lähetetty ja osallistujat saatu vahvistettua, mutta aina voi miettiä vähän valmiiksi..




Onko muut jo spekuloineen pöytäjärjestystä? Tuleeko olemaa helppo homma vai onko haastetta?


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Onnen päivä!


Tänään on ollut mahtava päivä häiden osalta!

Ensin varasimme häämatkamme vihdoin ja viimein! Olemme siis päättäneet kohteen jo ajat sitten, mutta nyt se sitten varattiin ja maksettiin osaksi :)

Lähdemme siis 29.4.2014 kymmeneksi päiväksi Malediiveille.




Kuvat reethibeach.com



Aivan ihanaa <3 Vastanaineina varsinaiselle paratiisisaarelle maailman rakkaimman kanssa <3


Toinen upea asia tänään on ollut hääpuvun sovitus! Tilasin hääpukuni elokuun lopussa, jolloin Niinattaresta kerrottiin että se saapuu viimeistään alkuvuodesta. Noh, viimeviikolla sain tekstiviestin, jossa kerrottiin että nyt se saapui! Varasin samantien ompelijalle ajan jotta pukuun voidaan tehdä nyöritys. Tänään sitten kävin OMAA pukua sovittamassa ja se oli aivan yhtä ihana kuin odotin. Parin viikon päästä saan sen kotiin <3


Olen onnellinen. Piste. 

<3

Muoks.

Ainiin! Olipa jännää. Näin toisen tulevan morsion Niinattaressa sovittavan minun valitsemaa pukua. Vitsit että oli hassua nähdä se toisen päällä. Mutta voi että se oli kaunis <3

maanantai 21. lokakuuta 2013

Häämeikki

Olen miettinyt pitkään häämeikkiä, ja sitä miten se toteutettaisiin. Itse en halua itseäni meikattavan, mutta en myöskään ole käynyt elämässäni kuin kerran aikaisemmin meikissä (vanhojen tanssit) jolloin en ollut meikkiin tyytyväinen. Tämän vuoksi ajatus vieraasta meikkaajasta vähän kauhistuttaa. Kehuja monista meikkaajista olen toki kuullut ja lukenut, mutta sitten se hinta. Monista asioista olen valmis maksamaan, mutta jotenkin 100-200euroa yhdestä meikistä kuulostaa mun korvaan aivan jäätävältä summalta.
 Nyt luulen sitten että päädynkin sellaiseen vaihtoehtoon, että ostan itse tarvittavat meikit (jotka toki maksaa reilusti, mutta hei, ne jää mulle!) ja kosmetologiystäväni joka tekee minulle aina ripsihuollot, saa hoitaa tämän meikkauksen. Hänen kanssaan ollaan juteltu asiasta, ja sovittiin että voisi olla hyvä ratkaisu. Voimme testata meikkiä etukäteen useaan otteeseen, ja jos hääpäivän aikana tulee jotain ongelmaa, on hän paikalla auttamassa. On siis kutsuttuna häihin muutenkin :)

Nyt pitää sitten vain miettiä meikin tyyli. Tässä muutamia mistä pidän.








Eli voimakkaat ripset, rajauksia, metallinhohtavaa luomiin. Ei liian tummaa. Niin että näytän vielä itseltäni. Eiköhän me jotain keksitä!

Mitenkäs muilla. Onko meikkaaja valittu? Oliko helppo valinta? Vai teetkö itse meikin?



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Hyvää 1v kihlajaispäivää meille!

Aika on mennyt niin nopeasti. Tasan vuosi sitten oltiin aurinkoissessa Kööpenhaminassa vasta kihlautuneina. Nyt ollaan jo pitkällä hääsuunnitelmissa ja enää puolisen vuotta itse juhliin <3

Juuri kihlautuneet <3



 Koska Henkka järkkäsi kesällä minulle yllätykseksi meidän seurustelun vuosipäivän ohjelman, niin minä järkkäsin nyt Henkalle tämän kihlajaispäivän. 


Eilinen aamu alkoi ylläriaamiaisella

Henkalle kerroin sitten mitä pitää pakata mukaan, ja että ajoaika kohteeseen on noin 40min. Siltikään ei yhtään osannut arvata mihin mennään, ei edes kun lähdettiin ajamaan. Vasta kun ensimmäinen Långvikin kyltti näkyi, selkeni tämäkin :D

Huone

Näkymä huoneesta

Viikonlopun ohjelmaa

Huoneessa joimme sitten vähän skumppaa ja chillailtiin, ja lähdettiin kylpylän puolelle. Siellä oltiin poreammeessa, katseltiin kauniita maisemia ja juotiin shampanjaa.
Kylpemisen jälkeen suunnattiin takaisin huoneeseen ja laittautumaan, sillä oli aika mennä varaamaani shampanja tastingiin. 

Siellä oli iiiiiso pullo! 

Shampanja tastingin jälkeen olikin hyvä aika mennä syömään, alkoi jo kuplajuomat nousta pikkuhiljaa hattuun. 



Ruokailun jälkeen chillailtiin, nautittiin live musiikista, ja sitten lähdettiin lepäilemään huoneeseen jossa meillä oli vielä vähän jälkiruokaa. Skumppaa, keksejä, juustoja ja suklaata. Nam!
(Henkka kivasti keksi laittaa laatikoston laatikon meille sänkyyn pöydäksi)



Nukahdettiin melko aikaisin, ja aamiaisella oltiinkin jo kahdeksan jälkeen. Jep, me ei osata nukkua pitkään :D Huvitti kun meidän lisäksi aamiaisella oli ainoastaan mummoja. Aamupalan jälkeen mentiin vielä kylpylänpuolelle nauttimaan porealtaista, ja sitten huoneessa vähän loikoiltiin. Meillä olisi ollut late checkout, mutta lähdettiin jo ennen kahtatoista kohti kotia takaisin kissojen luokse :)


Ihana päivä ja ilta oli kyllä, ja hotelli mitä mahtavin. Suosittelemme ehdottomasti!














maanantai 14. lokakuuta 2013

Pöytänumerointia

Ihan alkuun suunnittelimme että teemamme on shampanja, koska olemme melko innokkaita kuoharin ja shampanjan juojia. Pullot on myös kauniita ja shampanjan väri ihana! Teemassamme näkyykin shampanja enemmän väreissä, ja sen lisäksi teema jatkuu paikkakorteissa (täällä). Aikaisemminkin jo olen blogissa meittinyt skumppa/shampanjapullojen käyttöä pöytänumeroina, ja tänään sitten Henkan kanssa mietittiin että kyllähän ne meille sopisi kuitenkin (meillä on myös hankittuna blogissakin esiintyneet pikkukehykset, mutta niille keksimme jo uuden käyttötarkoituksen).

Kävimme sitten Sinooperissa, ja sieltä lähti mukaan helmiäisvalkoista kartonkia ja parit tussit. Ajattelimme tästä samasta kartongista tehdä paikkakortit ja nämä pöytänumerot. Ideana siis laittaa tyhjään pulloon valkoiseksi maalattu grillitikku, ja siihen "viiri", jossa on numero. 


Vähän tähän tyyliin
Kuva Pinterest




Aloimme askartelemaan ja leikkelin muutaman esimerkkiviirin, kunnes keksin sopivan kokoisen. Olin ajatellut että viirin numeron voisi paksulla tussilla siististi kirjoittaa kartongille, mutta jotenkin se oli mielestämme epäsiistin ja halvan näköinen. Idea kuitenkin oli ihan jees, joten ajateltiin nyt sitten etsiä jostakin sopivan kokoiset numerotarrat, jotta numerot saa tyylikkäästi ja siististi viireihin. 



Askartelutalkoot


Fiksuna tyttönä mietin viirin leikattuani että se on väärinpäin!! Kirjoitin siihen myös numeron, vaikka se oli mielestäni "väärinpäin". Tämän jälkeen ymmärsin, että tosiaan, tuon kartonginpalan pystyy myös kääntämään... oli taas todella älykäs fiilis. Noh, saimmepahan kunnon testikappaleen jonka mallilla voi leikata uusia :D 


Nyt kun kirjoittelen tätä ja liitin tuon kuvan, niin huomasin että tuo tikkuhan on kyllä aika ohut. Onko se vähän typerän näköinen? Olisiko vinkkiä mitä tuossa voisi käyttää että se olisi fiksumman näköinen?


//Sanni





sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ihana ylläri!

Ihana mies! Tulin kotiin, niin meille oli ilmestynyt uusia tauluja! Ihan yllätykseksi oli käynyt teettämässä meidän Save The date kuvia, ja laittanut kehyksiin <3

Voi että oli ihana ylläri!






Nämä kaksi kuvaa oli valinnut kehyksiin <3





perjantai 11. lokakuuta 2013

I Love Me

Kävin tänään töiden jälkeen yhden kaason kanssa paljon mainostetuilla I Love Me messuilla. Hän ei aluksi ollut kovin innostunut lähtemään, lähinnä siitä syystä että viime vuosina on ollut näihin messuihin melko pettynyt. Kuitenkin hän meni voittamaan kaksi ilmaislippua Cocovin kilpailusta, ja pyysi sitten minut mukaan.
Itse en aikoihin ole näillä messuilla käynyt, viimeksi joskus silloin kun messut kulki vielä muotimessujen nimellä.
Kuitenkin paikalle sitten sovittiin menevämme heti näin perjantaina, ettei olla siellä pahimmassa viikonloppuruuhkassa. Oli hyvä päätös, sillä paikalla ei ollut liikaa ihmisiä, ja pääsimme hyvin kiertelemään. Kauaa siihen ei tosin mennyt, aika vaatimattomat messut mielestämme oli kyseessä. Kohtalaisen paljon erilaisia näytteilleasettajia, mutta jotenkin tuli sellainen olo että "Tässäkö tää oli". Noh, onneksi oli ilmaisliput ja loistavaa seuraa!


Tiesin myös että paikalla on tämä Häät osio. En odottanutkaan siltä suuria, mutta en myöskään näin pieniä. Tämä Hääpuoli oli oikeastaan lähestulkoon naurettavan pieni. Iso alue, jossa oli keskellä hääpukuja joista sai äänestää kauneinta. Lisäksi pari hassua pöytäkattausta ja malli karkkibuffasta. Ja siinä se!

Noh, puvut oli nättejä ja karkkibuffa tosi kaunis.




Niin kauniita!







Pöytä ja buffajuttuja


Näihin kimppuihin ihastuin






Lisäksi messuillahan oli myös korujuttuja. Paikalla olikin monta eri kultaliikettä ja suunnittelijaa, ja mentiinkin katselemaan tarkemmin Malmin Korupajan sormusvalikoimaa. Malmin Korupajalla oli muuten todella hyvä tarjous, -40% sormuksista jos osti tai tilasi messuilta! 

Toki sitten minun harakkamainen puoli pääsi oikein valloilleen ja kokeilin heti mielestäni aivan tajuttoman upeaa sormusta. Sormuksessa oli yksi ika reippaan kokoinen kivi, ja sivuilla lisää pienempiä. Sitä sitten ihailin aikani, kunnes kysäisin hintaa. Kun myyjä alkoi katselemaan lappua, huomasin että toisella puolella oli lappu jossa näkyi 1,06ct... tajusin että ei ihan parin tonnin budjetin sormus ole kyseessä. No ei, reilu 12 000eur. Nice. No ei ollut minun sormus sitten se. Harmi etten tästä ottanut kuvaa!
Löysin kuitenkin toisenkin aivan upean sormuksen, joka oli jo vähän kohtuullisemmassa hintaluokassa, "vain" noin 5000eur. Mutta suorastaan RAKASTUIN tähän sormukseen.


Sopii minun kihlan kanssa yhteen täydellisesti! 

Tämä nyt ei tule minun sormus olemaan, mutta voi olla että joku hyvin tämänkaltainen löytää kuitenkin työnsä sormeen. On se vaan kaunis!




Sormushuumasta kun päästiin, niin kierrettiin vielä vähän messuja, ja lähdettiin sitten kotia kohti. Vaikka messut nyt ei mitkään ihmeelliset olleet, niin kyllä sielä viihtyi ja oli tietenkin ihanaa viettää aikaa kaason kanssa <3 Kotona odotteli vielä tuore Häät lehti, joten perjantai oli oikein onnistunut!




//Sanni

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Haaste

WhiteOrchid Vihdoin sanon tahdon -blogista ja Tuulia Punatulkun häät -blogista sekä Hanna Häähömppää ja treenitouhuja -blogista oli jättänyt minulle haasteen. Otinkin tämän vastaan, ja lähdin vastailemaan. Säännöt menevät seuraavasti: Haastettu kertoo ensin 11 asiaa itsestään, sitten vastaa 11 hänelle esitettyyn kysymykseen, keksii 11 kysymystä seuraaville haastetuille ja haastaa 11 uutta bloggaria mukaan.

11 asiaa minusta 

1. Uskon kevyesti horoskooppeihin. Olen lukenut horoskooppikirjoja ja olen huomannut usein että ne pitävät pitkälti paikkaansa (ei siis nämä naistenlehtien tms.. horoskoopit).
2. Olen todella eläinrakas. Olen koira ja kissaihminen, en pysty luokittelemaan itseäni jommaksi kummaksi. Kotona on tällähetkellä vain kissoja.
3. Olen ollut matkaoppaana ja työskennellyt Kreetalla, Sunny beachilla, Gran Canarialla ja Egyptissä.
4. En ole koskaan haaveillut naimisiinmenosta. Olen aina uskonut etten löydä sitä oikeaa, mutta kyllähän se onneksi löytyi <3
5. Olen herkkuperse, tykkään etenkin roskaruoasta
6. Haluaisin lapsia. Ollaan kuitenkin sovittu että maltetaan vielä.
7. Tykkään kynttilöistä mutta jostain syystä en usein raaski polttaa niitä. Kynttilät nyt ei kuitenkaan niin kauhean kalliita ole, mutta joku ihmeen säästäväisyys minussa on sitten tässä kohtaa...
8. Katson vain kivoja elokuvia, pääasiassa romanttisia komedioita. Kauhu, toiminta jne.. ei ole minun juttu. 
9. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan. Välillä soittolistalta tulee rockia, iskelmää ja viimeisimpiä tanssihittejä peräkkäin.
10. Olen ikuinen laihduttaja. Aina olisi kiloja pudotettavana, mutta ei itsekuria.
11. Minulla on varastossa iiiiso pahvilaatikollinen "muistoja", ja oikeasti ei mitään muistikuvaa mitä siellä on.. Tykkään säilyttää kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta.

WhiteOrchidin kysymykset:

1.Onko suunnitelmat muuttuneet matkan varrella, jos on niin mitä ja miksi?
-On, lähes kaikki. olimme tarkkoja hääpaikan suhteen ja kun löysimme täydellisen paikan, vaihdettiin hääpäivä, siirrettiin kirkko jne..
2. Millainen hääkimppu?
-Todennäköisesti valkoisia ruusuja pyöreä kimppu. T
3. Millainen hääkakku? Kerroksia ja koristuksia?
- Joku moussekakku, ei kermakakkua. Ei hääparifiguuria.
4. Mitä häälahjaksi?
-Tehdään ehkä lahjalista stockalle
5.Kuinka suuret häät tulossa?
- Vieraita n.90
6. Oletko jo löytänyt mekkosi? Jos et, niin millaista etsit?
- Olen <3
7. Muistatko milloin miehesi sanoi ensimmäisen kerran rakastavansa sinua?
-Muistan, minun syntymäpäivänä noin 3vko sen jälkeen kun sovittiin olevamme pari.
8. Lapsia häihin?
-Muutama hyväkäytöksinen
9. Mielipiteesi hääleikeistä? Löytyykö häistänne jotain leikkejä?
-Vielä ei päätetty, mutta eiköhän jotain tule. Ei ryöstöjä kuitenkaan.
10.Kappale, jolla on teille merkitystä?
- Club for Five - jokapäivä ja joka ikinen yö
11. Häämatka? 
-Malediiveille häiden jälkeen

Tuulian kysymykset:


1. Jos saisit kenet tahansa esiintymään häihisi, kenet ottaisit?

- Calvin Harris
2. Jos raha olisi kortilla, panostaisitko mieluummin tilaan ja koristeisiin vai ruokaan?
- Ruokaan
3. Millaisen kampauksen haluat häihisi?
- Rennon näköisen nutturan jossa on kiharaa. Mahdollisesti niin että sen saa avattua illalla. Ei mitään lisäkkeitä tms, oma tukka saa riittää pohjaksi.
4. Menettekö naimisiin kirkossa, maistraatissa vai juhlapaikalla?
- Kirkossa
5. Tuleeko miehellesi vihkisormus?
- Tulee. Kihlan kulta käytetään varmaankin uuden tekoon.
6. Jos pitäisitte destination häät eli häät jossain ulkomaan kohteessa, niin missä haluaisit häitäsi juhlia?
- Jossain upealla saarella. Malediivit, Mauritius, Bora Bora, Karibian saaristo...
7. Mikä ovat mielestäni ihanimmat tv-sarjassa tai elokuvassa juhlitut häät?
-Tätä täytyykin miettiä! Palaan tähän myöhemmin.
8. Miten hääpäivänne valikoitui?
- Ainoa vapaa lauantai juhlapaikassa jonka halusimme
9. Mitä väriä häissänne tullaan eniten näkemään?
- Valkoista ja kultaa/shampanjaa
10. Millaista pukua olette kaavailleet sulhaselle?
- Saketti tai bonjour-puku.
11. Millainen olisi unelmiesi hääkakku?
- Kaunis ja hyvänmakuinen moussekakku. Ei liian koristeltu tai kuorrutettu.

Hannan kysymykset:

1. Tuleeko teillä olemaan elävää musiikkia häissänne?
-Bändi tulee
2. Kuinka monta kaasoa ja bestmäniä olette valinneet?
- 3 kaasoa, 1 bestman
3. Määräättekö itse ohjelman häissänne vai onko se esim. kaason ja bestmänin harteilla?
-Pääasiassa me, ei olla kauheasti vielä puhuttu järjestääkö kaasot ja bestman jotain.
4. Oletteko valinneet jotain heitettäväksi tms hääparin päälle vihkimisen jälkeen?
- Saippuakuplia
5. Miten suhtaudutte puheisiin häissänne? 
- Miehen isä varmasti pitää puheen, muuten ei ole paljoakaan puheen pitäjiä. 
6. Minkä mallinen hääpuku on aikeissa hankkia tai olet jo hankkinut?
-Ihanan! (mieskin lukee)
7. Tuleeko teillä olemaan jotain hääpäivää edeltäviä ja jälkeenpäin olevia aktiviteetteja vieraidenne kanssa?
- Hääpäivää edeltävän päivän hengaan kaasojen kanssa, muuten ei.
8. Kuinka pian häiden jälkeen lähdette häämatkalle?
- Pari päivää
9. Miten valitsitte häävalsinne?
-Kaunis kappale, ei valssia.
10. Moni keskeyttää häävalssin jollain hauskalla tai yllättävällä tanssilla. Aiotteko te tehdä näin?
- Ei olla vielä päätetty. Harkinnassa ;)
11. Oletko tai tuleeko sinusta Bridezilla? ;)
- En usko :D



Ja sitten 11 uutta kysymystä:

1. Minkä asian teitte ensimmäiseksi kun aloitte järjestämään häitä?
2. Kuinka pitkä kihlausaika?
3. Odotatko polttareita innolla jos sellaiset on tulossa?
4. Tuleeko sinulle jotain uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua. Jos tulee, mitä?
5. Meinaatteko tanssia häävalssin vai tanssin? Minkä kappaleen?
6. Onko miehesi osallistunut häiden järjestämiseen?
7. Onko häitä järjestäessä tullut isoja yllätyksiä?
8. Onko vieraslistan laatiminen ollut helppoa? Jos ei, miksi?
9. Missä vietätte hääyön?
10. Onko miehesi osallistunut hääpuvun valintaan/nähnyt puvun ennen häitä?
11. Mikä on fiiliksesi JUURI NYT häiden järjestämisen suhteen?


Haastetut:


Anna

Annika
Enna
Mimi
Liina
Erika
Joli
Neppis
Heidi



Melko vaikeaa löytää hääblogeja joissa ei ole jo vastattu. Etsiskelin reilun aikaa, nämä bongasin. Ei ihan  yhtätoista, mutta melkein :D