maanantai 12. toukokuuta 2014

Videokuvaus




Päätimme melko myöhäisessä vaiheessa häiden suunnittelua että ehkäpä se olisikin mukavaa saada häät videokuvattua. Totesimme useita kommentteja kuvauksesta luettuamme että tosiaan, emmehän me mitenkään pysty siltä kaikelta jännitykseltä muistamaan kaikkea mitä hääpäivänä tapahtuu. Tietenkään sitä kaikkea mahdollista ei saa myöskään kuvattua, mutta ainakin ne tärkeimmät hetket saa <3
Valitsimme kuvaajaksi VideoTimon, sillä olimme lukeneet hänestä paljon positiivisia juttuja ja nähneet ihania esimerkkivideoita.

Timon kanssa oli todella helppo pitää yhteyttä ja mukava asioida. Kaikki hoitui todella sujuvasti, ja esimerkiksi kirkossa ei häirinnyt yhtään että ympärillä oli sekä valokuvaaja ja videokuvaaja (ja meidän yllätykseksi vielä se HS.fi:n kuvaaja).

Juhlissa ei kuvailut häirinnyt myöskään ketään, kaikki viihtyi hyvin ja varmasti etenkin siksi että Timo on rento tyyppi jonka kanssa on helppo jutella ja hengata eikä tarvitse turhia jäykistellä, kiitos Timo!

Ensimmäisen version videosta saimme häämatkalla, ja sitä latailimme monta tuntia jotta pääsimme sitä katsomaan. Voi että sitä fiilistä <3 Aikalailla tunteet vyöryi pintaan kun näki itsensä kävelemässä alttarille ja kuuli papin puheen, musiikkiesitykset ja puheet häissä sekä kaiken sen hauskan ja ihanan! Ihan mahtavuutta. Pitkä versio on katsottu jo moneen kertaan ja tullaan sitä varmasti näyttämään kaikille halukkaille läheisille (ja varmaan niillekkin jotka ei haluaisi...) ja tässä nyt kaikille teille lyhytversio meidän häistämme <3







tiistai 29. huhtikuuta 2014

HS.fi - meidän tarinaa ja tunnelmia

Joku tarkkasilmäinen saattoi bongata viime lauantain hesarista jutun hääparista. Kyseessä siis me. Helsingin Sanomien toimittaja kävi meillä tekemässä meistä pienen haastattelut lehden Tahdon Asialla - palstalle. Lähdimme tähän innoissamme mukaan sillä on aika kiva että hääpäivämme lehdessä on nyt juttu meistä <3





Lisäksi toimittaja tuli kuvaajan kanssa vihkitilaisuuteemme kirkkoon, ja vihkimisen jälkeen kuvasivat vähän meidän tunnelmia.

Juttu luettavissa ja video katsottavissa täällä: HS.fi

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Paras päivä ikinä!

Nyt on hääpäivä ohi. Tavallaan vähän tyhjä olo, mutta tavallaan ei. Häät meni upeasti ilman minkäänlaisia kömmähdyksiä tai kommelluksia, oli suoraan sanottuna oikeasti ihan mielettömän ihanat juhlat! Papin puhe myös oli ihan uskomaton <3
Kirkossa meillä oli musiikkiesitys johon rakastuimme työkaverini häissä, ja johon nyt kaikki ystävämme rakastuivat. Lisäksi siellä oli kaasoilta meille häälahjaksi yllärimusiikkiesitys! Oli ihan mahtava - tästä lisää myöhemmin :)






Juhlissa ruoka oli hyvää ja tunnelma mitä mahtavin. Ihanaa kun ollaan saatu paljon kehuja päivästä, itsellä vielä tosin tuntuu menevän hetki ennen kun sisäistää kaiken, meni niin nopeasti ohi! Onneksi meillä oli Video-Timo kuvaamassa, joten pääsemme vielä palaamaan päivän tunnelmiin monta kertaa.



Palailen myöhemmin häihin ja ohjelmaan ja kaikkeen tarkemmin, nyt vaan vähän tallainen pikaisempi postaus, sillä olemme lähdössä tänään häämatkalle. Ihanaa päästä palautumaan sinne, jotenkin tuntuu että on vähän ollut hässäkkää tässä viimeaikoina..


Palataan <3



perjantai 25. huhtikuuta 2014

Sulhasen tunnelmia häiden aattona


Terveppä terve.

(Kyllä, se on Sulhanen tässä)

Olen ollut hyvin laiska tämän blogin suhteen, mutta se ei tarkoita etteikö häistä kertominen/järjestäminen/keskustelu olisi minulle mieluisaa. Päinvastoin, tämä on ollut elämäni parasta aikaa, varsinkin kun sen saa tehdä maailman ihanimman ihmisen kanssa!

Huomenna saan aloittaa uuden elämän maailman kauneimman, rehellisimmän sekä parhaan mahdollisen naisen kanssa. Toisaalta toivon että arkemme ei muutu mihinkään. Se on parasta mitä tässä suhteessa on, voi rehellisesti olla oma itsensä kaikkine huonoineen ja hyvineen puolineen. Huomiset häät ovat vain ylistys tälle kaikelle ja epäilemättä vuosisadan parhaat bileet, mutta loppujen lopuksi vain kaksi ihmistä rakastaa toisiaan niin paljon että haluavat viettää loppuelämän toistensa kanssa - oli olosuhteet mitkä tahansa.

Haluan jo innolla nähdä vaivaa tämän suhteen eteen ja saada vaimoni hymyilemään päivästä toiseen. Haluan matkustella, hemmotella, rakentaa perheen, SIIVOTA ja ennen kaikkea vanheta yhdessä. Koska loppujen lopuksi kaikki muu rakentuu tämän ympärille. Tärkeintä on olla onnellinen ja sen oikean ihmisen kanssa. Ja vaikka häähekumassa ja hurmoksessa ollaankin, voin aidosti sanoa että tämän naisen kanssa minua ei pelota mikään.



Sitten hieman aiheestakin. Huomenna teemavärinä Sulhasella on päällä jonkin verran mustaa (mukaanlukien siipikengät, jotka olette aikaisemmin jo nähneetkin), sekä rakkaan jo antama huomenlahja, joka istuu täydellisesti yhteen sormukseni ja kalvosinnappien kanssa.



Tuntemukset on yllättävän levolliset. Olemme pitäneet itsemme kiireisinä esim. terassin (miehen näkökulmasta grillin) laittamisen kanssa. Uskoisin, että todellisuus iskee minuun vasta ensi yönä. Puku on kertaalleen testattu, sekä opeteltu jopa siihen liittyviä etikettejä, joista ei ollut hajuakaan (mm. kukaan juhlapaikalla ei saa riisua takkia, ennen kuin sulhasen sen on tehnyt!?).

Tänään aika menee hääpaikalle tavaroiden, juomien ym. roudauksessa joten aika kuluu onneksi nopeasti.  Osaltani palaan asiaan häiden jälkeen, jolloin varmasti riittää kerrottavaa/kuvia/yms. Nyt takaisin hommiin!

P.S. Kannattaa silmäillä Helsingin Sanomia huomenna. ;)

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Hei me mennään naimisiin



Ihan vaan sillain tiedoksi että mennään naimisiin viikon päästä lauantaina! 

Iik oikeesti. Oon ollut kyllä yllättävän chilli tässä viimeajat, juurikaan ei oo jännittänyt kun kaikki järjestelyt on niin hyvin hallinnassa. Saatiin myös maanantaina tieto että päästäänkin juhlapaikalle jo edellisenä päivänä (siinä piti olla varaus mutta nyt peruuntunut- jes!) joten pääsen nyt itsekkin koristelemaan ja laittamaan juhlasalia. Ihanaa! Ainoa mitä on vielä tehtävänä on hääpäivän sellanen ohjelmarunko jossa jaetaan tarkemmin vielä kaasoille ja bestmanille vastuualueet yms, mutta olen ajatellut että sitä ei montaa päivää aikaisemmin kannata tehdä kun kuitenkin tulee jotain muutoksia. Ja päässä tuo suunnitelma on jo lähes valmiina :)


Nyt kun tätä kirjottaa niin hiipii sellanen kutkuttava tunne mahaan.. ehkä mua jännittääkin. Töissä on ollut niin hirveä kiire etten ole siellä juurikaan kerinnyt jännittämään, mutta eiköhän tuo ensi viikolla viimeistään iske. 

perjantai 18. huhtikuuta 2014

voihan ebay.

Tältä neidiltä on lähtenyt vähän lapasesta tuo ebay ostelu tässä häiden alla.  En tajunnut aikaisemmin miten halvalla sieltä oikeasti saa vaikka mitä hääjuttua tilailtua, ja nyt viimeisen parin kuukauden ajan olenkin saanut vähintään kerran viikossa paketin jostakin päin maailmaa.

Tilannut olen mm. pitkän hunnun, korvikset, tekoturksiboleron, about 8kpl erilaisia (ja vahingossa pari samanlaista) hiuskoruja, mekon (jatkomekoksi mutta ei ollut hyvä), tarroja, kukkatimantteja, hiustimantteja, korun kimpun varteen, sukkanauhan jne..Vielä yksi pikku paketti on matkalla, saa nähdä kerkiääkö ne ennen häitä...

Viimeisimpänä tulokkaana nämä ihanat korvikset <3







Onko muut morsiot innostunut tilailemaan ebaystä?


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

So Stylish

Olen setvinyt näitä meikkaus ja kampausasioita vaikka kuinka pitkään, ja vihdoin viimein sain muutama viikko sitten kampaajan ja meikkaajan valittua. Kaasotkin halusivat kampaukset, joten aloimmekin hommiin, ja pyytelimme tarjouksia Helsingin keskustan paikoista josta saisimme hotellille paikanpäälle kaksi henkilöä toteuttamaan neljä kampausta ja yhden meikin. Onneksi mukavan oloinen paikka löytyi melko helpolla, ja varasin meille So Stylish:in Anun ja hänen kollegan meikkaamaan minut ja tekemään meille kampaukset.






Kampaukseksi haluaisin jotakin ylläolevien kuvien tyyppistä. Hiuksia riittää, sillä oma luonnonkihara pehko on lähestulkoon alaselkään saakka pitkä. Latvoja täytyy tosin käydä leikkauttamassa ja vähän väriä korjaamassa vielä ennen häitä. Meikkityyppejä laitoinkin jo aikaisemmassa postauksessani täällä

So Stylishissa tehdään myös kynsiä, ja kävinkin kynsihuollossa muutama viikko sitten. Suunniteltiin valmiiksi hääkynsiäkin, ja varasin hääviikolle seuraavan huollon.

Viime viikonloppuna kävin sitten testikampauksessa ja meikissä. Bookkasin sopivasti nuo samalle lauantaille kun oli suunnitelmissa lähteä juhlimaan yhden kaason 30v syntymäpäivää. Ostin myös kaasolle meikin ja kampauksen syntymäpäivälahjaksi, ja olikin ihana päivä hengailla So Stylishin liikkeessä laittautumassa!







Meikistä tuli ihan mielettömän hyvä! Olin aivan fiiliksissä, sillä sävyt oli juuri oikeat ja tunsin itseni kauniiksi <3 Hiuksista tuli myös kauniit, tosin vähän tehdään vielä hääpäivänä muutoksia kampaukseen. 

Kyllä oli ihana fiilis lähteä juhlimaan! Mentiin ensin skumppalasillisille, ja sen jälkeen herkuttelemaan Gaijiniin ja siitä vielä baariin. Huoh, seuraavana päivänä oli melko väsynyt olo. Ja aika kutkuttava ajatus sekin, että seuraavan kerran  kun juhlitaan, niin juhlitaan meidän häissä! Iik!