Nyt on tullut pidettyä hirmuisen pitkä väli kirjoittelussa. On ollut kaikenlaista tässä niin paljon että ei yksinkertaisesti ole jaksanut/kerinnyt. Ensin sain aika ikävän flunssan ja sitten sen jälkeen on ollut kaikenlaista pakkaushommaa sun muuta, meillä kun sattuu olemaan muutto lauantaina! Siis vihdoinkin tuo päivä koittaa, päästään muuttamaan ihan omaan (tai pankin..) rivitalonpätkään <3 On kyllä aavistuksen verran ottanut aivoon tämä pahvilaatikoiden keskellä asuminen, etenkin kun haluaisi laittaa vähän joulua kotiin. Mutta kohta, ihan kohta!
Se syy miksi kuitenkin päätin nyt kirjoittaa (vaikka tämä olis ehkä yksi kiirellisimmistä päivistä) on se, että sain tänään minun ihanat uudet sormukset!! Kyllä, sormukset, ei vain sormuksen.
Pari viikkoa sitten bongasin Malmin korupajan sivuilta ihan mielettömän tarjouksen, "kaksi sormusta yhden hinnalla". Itselläni oli ollut ajatuksena suht yksinkertaisen kihlasormukseni rinnalle saada melko näyttävä vihkisormus, mutta kaikki ne joihin tykästyin oli aaaivan yli meidän budjetin. Noh, tarjouksen nähtyäni aloin selailemaan Malmin korupajan nettisivuja, ja en ollut uskoa silmiäni kun tajusin että oikeasti voin saada sieltä upean kokonaan uuden näyttävän sormusyhdistelmän about kolmanneksella siitä hinnasta kuin mitä olin niitä liian kalliita vihkisormuksia katsellut! Muutaman tunnin sormuksia selailleena soitin sitten Malmin liikkeeseen ja kysyin onko heillä suosikkejani liikkeessä ja olihan niitä. Seuraavana päivänä sitten Henkan kanssa mentiin sinne katselemaan, ja olihan nuo ihan täydelliset. Laitettiin sitten molemmat tilaukseen ja jätin vanhan kihlan myös rodinoitavaksi.
Nyt sitten pitäisi malttaa pitää tuo vihkisormus vielä tuossa rasiassa viitisen kuukautta. Mutta ne on niiiiiiin kaunis yhdistelmä, juuri minun tyyppiset!
Huonoa omaatuntoa ei onneksi tarvitse vanhasta kihlasta potea Henkan vuoksi kun olen senkin alunperin itse valinnut :D Ja se sopii täydellisesti oikeaan käteen :)
Onko muilla morsioilla sormukset jo hankittuna?
Nyt sitten takaisin pakkaushommiin...
//Sanni
Se syy miksi kuitenkin päätin nyt kirjoittaa (vaikka tämä olis ehkä yksi kiirellisimmistä päivistä) on se, että sain tänään minun ihanat uudet sormukset!! Kyllä, sormukset, ei vain sormuksen.
Pari viikkoa sitten bongasin Malmin korupajan sivuilta ihan mielettömän tarjouksen, "kaksi sormusta yhden hinnalla". Itselläni oli ollut ajatuksena suht yksinkertaisen kihlasormukseni rinnalle saada melko näyttävä vihkisormus, mutta kaikki ne joihin tykästyin oli aaaivan yli meidän budjetin. Noh, tarjouksen nähtyäni aloin selailemaan Malmin korupajan nettisivuja, ja en ollut uskoa silmiäni kun tajusin että oikeasti voin saada sieltä upean kokonaan uuden näyttävän sormusyhdistelmän about kolmanneksella siitä hinnasta kuin mitä olin niitä liian kalliita vihkisormuksia katsellut! Muutaman tunnin sormuksia selailleena soitin sitten Malmin liikkeeseen ja kysyin onko heillä suosikkejani liikkeessä ja olihan niitä. Seuraavana päivänä sitten Henkan kanssa mentiin sinne katselemaan, ja olihan nuo ihan täydelliset. Laitettiin sitten molemmat tilaukseen ja jätin vanhan kihlan myös rodinoitavaksi.
Nyt sitten pitäisi malttaa pitää tuo vihkisormus vielä tuossa rasiassa viitisen kuukautta. Mutta ne on niiiiiiin kaunis yhdistelmä, juuri minun tyyppiset!
Vasemmalla vanha kihla, keskellä uusi kihla ja oikealla vihki.
Onko muilla morsioilla sormukset jo hankittuna?
Nyt sitten takaisin pakkaushommiin...
//Sanni
Onpas ihanat sormukset! Mie oon pari kertaa käynyt kattomassa omaa vihkisormusta, mutta en ole vielä raaskinut ostaa sitä. Koska pelkään että mieleni muuttuu asian kanssa.
VastaaPoistaKiitos! :) Mä päätin että nyt on pakko lopettaa kattelu kun löysin niin hyvät :D
PoistaUpea, klassinen kokonaisuus. Onnea sormuksista <3
VastaaPoistaKiitoksia :) Itse ajattelin myös että nää kestää aikaa varmaan aika hyvin :)
PoistaAivan upeat sormukset, tuli ihan kylmät väreet...
VastaaPoistaMiten sä nyt maltat pitää nuo tuolla rasiassa häihin asti, itse olisin varmaa koko ajan hypistelemässä niitä :)
Kiitos! :) Onneks kaksi noista sai sormeen heti (kihlat) mutta vihki pitää malttaa säilöä. Ehkä sen jaksaa, voi aina vlillä vähän kotona mallailla kuitenkin :D
PoistaTodella kauniit sormukset ja vautsi mikä tarjous!
VastaaPoistaKiitos :) Tarjous oli kyllä ihan huippu!
PoistaOn kyllä kaunis yhdistelmä! Malmilla on ihan mahtavia tarjouksia!
VastaaPoistaTodella upeat sormukset! Ja mahtava tarjous tosiaan :)
VastaaPoista